torstai 2. huhtikuuta 2015

Valmistautuminen.

Tänään oiski sitten tarkotus valmistautua mökille lähtöön, koulun jälkeen pakkailen tavarat joita tarvitsen mukaan, sekä käymme ostamassa ruokatarpeet viikonloppua varten. Tarkoitus olisi tehdä vartaita ja tortilla vuokaa, sekä muita perinteisiä mökki ruokia. Oma toiveeni mokille oli että tekisimme täytettyjä herkkusieniä pekoniin käärittynä.

Hyvin yksinkertainen resepti

1 rasiaherkkusieniä
1 pakettipekoni siivuja 
Viola valkosipuli tuorejuustoa tai sinihomejuustoa
Irroita herkkusienestä kannat pois ja täytä syntynyt kolo juustolla ja kietase pekonisiivu sienen ympäri, aseta ne uunivukaan paista 200 asteisessa unnissa noin 25 min tarkista välillä etteivät pala, tarjoile uusien perunoiden kanssa tai vartaassa. Menee myös sellaisenaan.














Vielä resepti tortilla vuokaan.
1 pkttortilloja
500 gjauhelihaa
2 kplvarhaissipulia 
1 tlktomaattimurskaa 
1 prkruokakermaa 
n.2 dljuustoraastetta  
n.1½ rklsweet chili -kastiketta 
suolaa, mustapippuria, chilipaprikajauhetta maun mukaan
Paista jauheliha ja sipulit, lisää tomaattimurska ja ruokakerma ja mausteet.
Anna paistua kypsäksi ja nosta levyltä.
Halutessasi laita sekaan kourallinen juustoraastetta ja sekoita.
Laita uunivuokaan vuorotellen vähän kastiketta, tortillalettu ja juustoraastetta. Jatka näin kunnes vuoka tulee täyteen
Paista 225 asteessa 10-15 minuuttyia uunin keskiosassa


Huom! Reseptit ovat netistä otettuja!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Viikonloppu!

Noniin, elikkäs viikonloppuhan sitten menikin vähän eritavalla kuin suunnittelin, koko viikonloppu meni kotona istuessa ja telkkaria katsoessa, kun kaikkilla kavereilla oli muita asioita hoidettavana. Tämä tietysti ei kyllä pahitteeksikaan ollut, sillä sain viettää aikaa kummipojan ja perheeni kanssa. Tällä kertaa ei tulekkaan sitten ruokapostausta, koska sekin puoli jäi hyvin yksinkertaisiin kotiruokiin.


Pääsiäinen tulossa.

Perjantaina lähdemme tyttöystäväni ja hänen parheensä kanssa heidän mökilleen. Ohjelmasta ei ole vielä tietoa, mutta hyvää ruokaa ja seuraa luvassa. Luultavasti paljon ulkoilua mikäli kelit suovat.

Loppuun vielä näppärä nyhtöpossu resepti.

1 kg Possunkasleria
3 dl  Rainbow grillaus marinadia
1 tlk Suolaa
1 tlk Sokeri
1 tlk chilimaustetta


Valmistus:

Laita liha muovipussiin ja kaada perään marinadi ja mausteet levittele tasaisesti lihan pinnalle.
Anna marinitua yön yli. Aamulla laita liha vuokaan ja paista 30min 200 asteessa sen jälkeen kääri liha folioon, kaada veste vuokasta falion sisään. laita foliolla kääritty liha takaisin vuokaan ja laske uunin lämpötila 120 asteeseen, anna hautua 5 tuntia. Tämän jälkeen revi liha ja laita takaisin vuokaan ja lisää vielä  marinadia laita takaisin uuniin 15minuutiksi. tarjoile vaikka sämpylän kanssa.
















perjantai 27. maaliskuuta 2015

Hei vaan!

Kuten aikaisemmassa postauksessani mainitsin, olen tänään menossa Kuhmoon. Nään luultavasti illalla vanhoja kavereita rennoissa merkeissä ja siskoni joka asuu nykyisin Oulussa on tullut käymään lapsineen kotona.
Yläänsä siskoni tullessa Kuhmoon kokeilemme uudenlaisia ja erillaisia ruokia, monenlaisista eksoottisista ruokakulttuureista. (Viikonlopun jälkeen luultavasti luvassa postaus tästä aiheesta).
Lauantain ja sunnuntain aion viettää aikani perheeni kanssa.


                                                                        Kuva kotoa!

Hei taas!
Olen tänään menossa käymään kotonani Kuhmossa joka on autokortin saannin jälkeen tullut joka viikonloppuiseksi tavaksi.
Tänään kerron kotikaupungissani kuhmossa sijaitsevasta Cafetorilla, pikku kahvilasta jossa kävin viikko sitten. Paikasta saa todella herkullisia hampurilaisia ja muita herkkuja.
Veljeni joskus mainitsi kahvilan hampurilaisista ja ajattelin ensin että eivät ne nyt niin hyviä ole, joten päätin sitten kokeille.
Kahvila sijaitsee Kuhmon keskustassa sijaitsevan torin laidassa. Tilat olivat pienet pöytiä oli vain muutama mutta se ei haitannu. Palvelu oli todella asiallista ja mukavaa.
Hampurilainen oli todella positiivinen yllätys, raakaaineet olivat tuoreet ja sämpylä oli itse leivottu.
Maku oli todella hyvä ja hampurilainen saa arvosanan  9/10 p.



















Kuvassa kyseinen hampurilainen pekonin kera! :p







keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen postaus!

Hei! Tämä on nyt ensimmäinen blogipostaukseni ja ajattelin ensin kertoa hieman itsestäni. Olen siis jonkun aikaa sitten 18 vuotta täyttänyt ja kotoisin Kuhmosta. Opisekelen Kajaanissa ja täällä minulla on oma asunto.
Harrastuksia ei tällä hetkellä ole mutta tykkään biljardin pelaamisesta ja kaikista moottori ajoneuvoista. Suurin intohimoni on kuitenkin ruoka, josta enemmän tässäkin kirjoituksessa.

Sitten itse asiaan eli ruokaan. Ajattelin kirjoittaa muutamia ruoka arvosteluja, tykkäämistäni ruokapaikoista ja tässä ensimmäinen.

Golden dragon

Paikka tarjoaa todella monipuolisesti kiinalaista ruokaa.

Buffet tarjoilu on kuitenkin varmasti suosituin, ihmiset pääsevät hyvällä paikalla sijaitsevaan Golden dragoniin ruokatunnilla nauttimaan juuritehdyistä buffet pöydän antimista.
Pöydän antimet vaihtelevat päivästä riippuen muuta jokainen kyllä löytää itselleen mieleistä ruokaa päivittäin.
Itselläni ei paikasta ole lainkaan negatiivisia kokemuksia, paikka on siisti ja viihtyisä arvosanani ravintolalle on 8/10